DigiKylli

DigiKylli

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Teknologia turvana ja ilona

Vanhustyön keskusliiton Kotiturva-hankkeen projektipäällikkö Tarja Rantee kertoi Studio55.fi-ohjelmassa teknologian kehittymisestä ikääntyneiden kodeissa. Olen vähän kateellinen Aira Samulinille. Hänellä on mahtava koti, jossa on uudenlaisia turvalaitteita. Esimerkiksi hänen sängyssä on anturi, joka seuraa liikkeitä ja elintoimintoja. Lisäksi liiketunnistin löytyy joka huoneesta. Läheiset voivat sitten seurata Airan vointia. Sehän luo turvallisuutta asujalle itselleen ja läheisille.

Tarja kertoi myös mobiilipeleistä. Muistin aktivointi ja aivojen "liikuttaminen" on tosi tärkeä juttu! Meidän Sovelluksia senioreille -sivujen lisäksi ohjelmassa mainittiin Papunetin pelisivut. Kannattaa käydä kokeilemassa. Ihan varmasti löytyy peli, josta sinäkin pidät!

Miten sinä suhtaudut kodin turvateknologiaan? Entä pelaamiseen?

Talking Tom on ollut monen suosikki-sovellus.


keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Muutoksen tuulia

Meillä on SenioriVerkossa ollut vilkas syksy ja edessä myös muutosten tuulia. Kuten aina elämässä sattuu ja tapahtuu (niin pitääkin), niin tapahtuu meilläkin. Lokakuusta alkaen Minna jää äitiysvapaalle. Minulle ja Sadulle tulee varmasti Minnaa ikävä, mutta eihän hän maailmasta katoa ja lisäksi olemme sopineet pienimuotoisesta yhteistyöstäkin tarvittaessa. Äikkärisijainen on haussa ja toiminta jatkuu. Varmasti saadaan mukava, osaava ja innostava tyyppi tiimiin.

Olemme Sadun kanssa kovasti innoissamme SenioriVerkko-vauvasta. Pohdimme jo mahdollisia nimiäkin Minnan selän takana. Voisiko mitenkään olla... vaikka... DigiKylli tai edes Kylli? No, annetaan Minnan päättää :) Kerrotaan lisää kun tiedetään. Ja jos haluatte leikkiä nimillä tai sanoilla, niin se vasta hauskaa on. Kokeilkaapa :)

https://www.arrak.fi/fi/ag



maanantai 14. syyskuuta 2015

Syyskuun haipakkaa

Onpa tämä synttärikuukausi alkanut vauhdikkaasti, yhtäkkiä onkin jo kuun puoliväli. Tekemistä piisaa Sadulla ja Minnalla. Tärkeä syyskuun muistettava on Raha-automaattiyhdistyksen jatkohakemus, se onneksi on jo hyvällä mallilla. Olemme samalla tutustuneet avustusten verkkoasiointiin.

Kontulan palvelukeskuksen vapaaehtoinen atk-opastaja Teuvo aloitti syyskauden ja neuvoo lisähommina Myllypurossa Helykodin naapuritalon rouvia tietokoneasioissa. Hän onkin kovasti pidetty opastaja. Päästessään paikalle Satu ja Minnakin ovat auttavina käsinä. Usein opastus onkin kädestäpitäen hoidettavaa hommaa. Rouvat muuten pitävät hyvää huolta opastajien jaksamisesta eli tankkauksesta, viimeksi oli kakkua tarjolla, nam!

Teuvo opastaa innokkaita senioreita.
Tälle viikolle on sovittuna muutama tapaaminen, liittyen tuleviin hommiin. Lisäksi pitää valmistautua Enter ry:n järjestämään opastajien valtakunnalliseen tapaamiseen. Siellä esittelemme SenioriVerkon tapaa toimia sosiaalisessa mediassa. Minua se vähän jo jännittää, mutta eiköhän Satu ja Minna hoida sen sujuvasti.

tiistai 1. syyskuuta 2015

DigiKyllin blogisynttärit

Vuosi sitten aloitin työt SenioriVerkossa. Satu ja Minna saivat idean blogista, johon projektityötä voisi kuvata monipuolisesti. Ajatus oli, että se kokoaisi yhteen paikkaan kaiken, mitä SenioriVerkossa tapahtuu. Kirjoittajaksi pyydettiin minua, suostuin oitis. Syyskuussa ilmestyi ensimmäinen blogikirjoitukseni.

Nopeasti meni vuosi, olen ihan hämmästynyt. Olen kirjoittanut projektityöstä, verkostoista, tieto- ja viestintätekniikasta, tapahtumista ja sovelluksista. On hauskaa, että olen jäänyt ihmisten mieleen. Minulta on mm. pyydetty runoa ja onpa pyydetty mukaan tapahtumiinkin. Satu ja Minna ovat mielissään julkisuudestani!

Taidan jatkaa samaan malliin. Kirjoitan ideoistani ja ajatuksistani edelleen omalla tyylilläni. Tarkkailen projektityötä ja teknologian maailmaa.

Juhla-asussa valmiina bileisiin!