torstai 6. huhtikuuta 2017

Projektityöntekijöiden tyhjät päät

Tiedätte varmaan tunteen kun on antanut kaikkensa? Jokainen aivosolu on hiljentynyt, suorastaan kadonnut ja silmät tuijottaa seinää. Radio SuomiPop soi taustalla, mutta sanat ei mene korvalehteä pidemmälle. Puhun Sadulle ja Minnalle - näen kaksi apaattista olentoa viettämässä ruutuaikaa. Onneksi minä olen vielä toimelias.

Mikä alkuvuosi! Kolmeen kuukauteen mahtui (mahdutettiin) paljon. Teija siirtyi Verkosta Virtaa! -hankkeeseen, Minna palasi takaisin ja SenioriVerkko -projektin normitoiminta pilotteineen pyöri häiriöttä kokoajan. Lisäksi oli kaikenmoista digisemmaa, konsultointihommaa, luentopyyntöä ja tapahtumaa. Kivoja kaikki, mutta pitihän nekin huolella valmistella.

Siinä sivussa väännettiin väliraportti kahdelta vuodelta ja laadittiin huolella uutta hakemusta. No, olihan meillä idea ja aihio noussut jo aikoja sitten, mutta ei se silti itsestään synny. Pieni "syntinen" lohtu oli se, että moni muu tuskaili saman kanssa :)

Miten tästä selvittiin? No, tietty kun on ne hyvät kumppanit, huumoria ja projektin suunnitteluun ja seurantaan on panostettu alusta alkaen paljon. Miten Satu ja Minna tästä selviää? Ihan kohta ne on taas normaalit (jos niistä nyt voi niin sanoa). Niin ja uutta ei synny ellei aivosolut välillä lomaile.



1 kommentti:

  1. Hi,

    I'm Candy from PearlMountain Limited. I'm writing to invite you to write something on your site about FotoJet, a robust online tool for graphic design, photo editing and photo collage. Try it out: https://www.fotojet.com/.

    Could you please take a look and write about it in your next article? If you are interested, please feel free to ask me for the premium account.

    Wish a positive response from you.

    Best Regards,

    Candy
    Skype: candy.rora
    candy@fotojet.com

    VastaaPoista

Jätä viesti DigiKyllille.

Yhteisöllisyys tekee hyvää ihmiselle

Yhteisöllisyys on meille kaikille tuttu sana. Siitä ja etenkin sen puutteesta puhutaan paljon. Se koetaan yleensä positiivisena ja voimaann...

Eniten luetut 2018